Twilight Zone: big data, analytiikka, data science, hadoop..

Onneksi en ole puupää (ainakaan kirjaimellisesti), sillä viime kuukausina olisin raapinut kynnenaluseni täyteen tikkuja seuratessani datan hyödyntämiseen liittyvää uutisointia. Ei siksi etteikö alalla olisi paljon positiivista kuhinaa vaan siksi, että asiaan liittyviä termejä käytetään miten sattuu ja usein täysin harhaanjohtavasti. Valitettavasti tämä on jo heijastunut lukijakuntaankin. Olen sattunut palavereihin, joissa big dataa tarkoittaa suunnilleen regressiomallia ja analytiikka = excel raportointi. Miten tähän on tultu?

Syyttävä tai ainakin osoitteleva sormi näyttää isojen toimittajien suuntaan, jotka aika-ajoin muuttavat markkinointiviestintää uusien tuotteiden lanseerausten yhteydessä ja samalla myös luovat hypetrendejä.

Hyvänä esimerkkinä on IBM, joka muutama vuosi sitten alkoi rummuttaa analytiikka termiä isosti. Silloin sen keskeinen sisältö oli tiedon louhinnan ja tilastotieteen mallien hyödyntäminen, joka onnistui juuri ostetulla SPSS tuoteperheellä. Tämä oli sinällään uutta ja lisäsi aidosti tarjontaa.  Pian kuitenkin  muut toimittajat ja heidän kumppaninsa huomasivat, että tässä on uutta nostetta.

Niinpä kaikilta muiltakin löytyy nyt palvelu- ja tuotetarjonnasta analytiikkaa – ainakin terminä. Pääosinhan kyse on vain ollut siitä, että entiset BI ratkaisut ja palvelut on uudellen nimetty eikä mikään ole taustalla oikeasti muuttunut. Termi analytiikka on ainakin osittain vesittynyt. Mutta eihän se mitään uutta ole, jonka alalla pidempään olleet hyvin tietävät. Sama asia kun pitää saada aina uudelleen kaupaksi.

Ostavan asiakkaan kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja perehtyä itse noihin termeihin ja niiden sisältämiin asiakokonaisuuksiin kunnolla tai hankkia tietoa Louhian kaltaiselta puolueettomalta taholta.

Lopuksi vielä pari asiaa..

   BIG DATA ≠ Analytiikka or Data Science
   BIG DATA ≠ Hadoop -> Hadoop ≠ Analytiikka or Data Science

Nuo nyt ainakin kannattaa pitää mielessä, kun lukee hypellä varustettua nettijuttua tai kuuntelee sujuvasanaista myyjää, jolla on the ratkaisu kaikkiin tiedonhallinnan ja hyödyntämisen haasteisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteydenotto

Mikäli olet kiinnostunut yrityskohtaisista palveluista tai sinulla kysyttävää palvelujemme sisällöstä, niin ota yhteyttä oheisella lomakkeella tai soita Mikalle numeroon 040 845 8432.

Please leave this field empty.