First we take Manhattan, then we take Berlin

Berliini on mahtava kaupunki. Vaikea selittää, pitää kokea itse. Ruoka, kulttuuri, historia, rento fiilis ja halvat hinnat. Manhattan on kuulemma kallis, mutta en ole käynyt. Aloinkin suunnittelemaan New Yorkin matkaa.

Nämä matka-ajatukset tulivat mieleen kun kuuntelin Leonard Cohenin läpimurtolevyä I’m your man, josta myös otsikon kappale on.

“They sentence me to 20 years of boredom. For trying to change the system within”.

Aikaa sitten meillä aloitti uusi työntekijä. Hän ei ollut koskaan ollut töissä pienessä nyrkkipajassa, jota alle 10 hengen putiikkiamme voisi myös kutsua.

Miten työskentely sitten eroaa pienen ja ison välillä? Leonard Cohen tiivistää sen aika hyvin.

Tylsyys.

Suuruuden ekonomia aiheuttaa väkisin tylsyyden. Iso laiva kääntyy hitaasti ja muuta sellaista.

Kunnianhimo on toinen. Kun esi-isät ovat jo valloittaneet maailman, ei ole paljoa muuta tehtävää kuin käydä siilipuolustukseen ja odottaa milloin tulee noutaja. Ja aina se tulee.

Pienessä putiikissa ei ole koskaan tylsää koska et voi pysähtyä. Tämä on jatkuvaa uimista eikä kukaan ole vieressä noukkimassa veneen kyytiin. Itsetunto pitää olla kuin siinä vanhassa vitsissä muurahaisella, joka ui selkää Thames-jokea vehje ojossa, lähestyessään Lontoota huutaa ”Sillat auki tai kohta kolisee!”

Tarkoittaako tämä kaikki, että olemme menossa kansainvälisille vesille? Ehkä, tai sitten selän välilevyn pullistumaan saadut tropit tehoavat vain todella, todella hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteydenotto

Mikäli olet kiinnostunut yrityskohtaisista palveluista tai sinulla kysyttävää palvelujemme sisällöstä, niin ota yhteyttä oheisella lomakkeella tai soita Mikalle numeroon 040 845 8432.

Please leave this field empty.