Tarinat kulissien takaa

Asiantuntijamme avautuvat

Kirjoittajalta Mika Laukkanen

Tekoäly tulee – oletko valmis?

5.9.2018 Pian on kaksi vuotta kulunut tämän artikkelin kirjoittamisesta. Vaikka tuolloin oli jo kaikki merkit ilmassa, niin eipä olisi arvannut millaisiin mittasuhteisiin tekoälyasiat nousevat. Ennustaminen on vaikeaa. Kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon edistystä, mutta edelleen ollaan pitkän tien alussa. Selvää vain on, että kelkasta poisjäänti ei ole vaihtoehto. Tekoälystä on kirjoitettu viime aikoina todella…

Louhia DataLab: Osakeindeksien hajauttaminen, osa 2 – kriisistä toipuminen

Trumpista presidentti, toipuvatko osakkeet? Trumpista julistettiin aamulla presidentti ja osakemarkkinat ”syöksyivät”. Nyt kello on 14:50 on indeksit näyttävät lähes palanneen lähes ennalleen. Eli ainakin tämä (väliaikainen?) toipuminen oli ripeämpää kuin itse artikkelissa, jossa pureudutaan finanssikriisin 2008 jälkeiseen toipumiseen… Osakeindeksien hajauttaminen, osa 2 – kriisistä toipuminen  

Louhia DataLab: Osakeindeksien hajauttaminen, osa 1

Alustus – uudet Louhia DataLab artikkelit Vuosien varrella olemme kirjoittaneet paljon erilaisista tiedolla johtamisen aihepiireistä, mutta varsin vähän datan analysoinnista ja tulosten tulkinnasta, joka on kuitenkin olennainen osa jokapäiväistä tekemistämme. Koska lähes kaikki tämän osa-alueen tekeminen tapahtuu asiakasprojekteissa ja niiden sisältö on luottamuksellista, ei siitä jää paljon kerrottavaa tälle palstalle. Onneksi maailmassa on paljon avointakin dataa,…

Raportteja isolla rahalla

Kuten kaikki blogimme lukijat tietävät, niin nykään on kaikenlaista härpäkettä tehdä raportteja. Pian niitä varmaan saadaan hologrammeina, joita voi tökkiä ilmassa. Raportteihin liittyen eräs jättipankki julkaisi artikkelin ”JPMorgan’s complete guide to everything going on in global markets right now”, joka sisältää todella paljon graafista raportointia. Siinä on varmasti dollareita palanut, kun käytettävyyttä, värejä ja ulkoasua mietitty….

Tiedolla johtamisen murroksessa

Tiedolla johtamisen ratkaisut (analytiikka, raportointi, big data, tietovarastot, data science..) ovat teknologian osalta voimakkaassa murroksessa. Uusia innovaatisia tuotteita ja ratkaisuja tulee markkinoille rivakalla tahdilla.  Asiakkaalla on vaihtoehtoja enemmän kuin koskaan aiemmin, joten myös sopivan tuotteen valitseminen on tullut huomattavasti hankalammaksi. Sen sijaan lupaukset em. ratkaisujen hyödyistä eivät ole kehittyneet ihan samassa tahdissa. Selailin taannoin erästä Data Mining…

Dataan laatua analytiikalla

27.02.2015

Yleinen

Datan laatu on yleisin kompastuskivi tietovarasto- ja analytiikkaprojekteissa. Se on kuin Känkkäränkkä, joka tulee ja sotkee huolella laaditut gantt-kaaviot ja kustannusarviot. Ja mitä tulee ns. big dataan, niin siinä ei datan laatu ainakaan parane. Vanha sanonta toteaakin, että ..”roskaa sisään, roskaa ulos”. Eli jos lähtödata on kuralla, niin on myös sen hyödyntäminen raporteilla ja analytiikassa….

Kiitos lukijat

Viime vuonna (2014) blogiamme luettiin reippaasti yli 40 000 kertaa. Se on tähtitieteellinen luku odotuksiimme nähden. Alkavana vuonna pistämme parastamme, jotta jutut kehittyisivät. Sinä voit auttaa meitä laittamalla ehdotuksia käsiteltävistä aiheista. Niitä ei nimittäin koskaan ole liikaa. Heitä siis ehdotuksia esim. info@louhia.fi boxiin. Ja vielä kerran ISO kiitos kaikille lukijoille ja hyvää uutta vuotta 2015.

Work your ass off

Alkuillasta Arnold S. piti puheen Nordic Business foorumilla. Se ei ollut mikä tahansa puhe, vaan Arnold antoi viisi ohjetta, joilla menestys on taattu. Ensimmäistä kertaa nämä ohjeet tulevat sovellettuina tietovarasto-, big data- ja analytiikkahankkeisiin. Muistakaa, että näillä ei voi epäonnistua. 1. Find your vision Millaisia visioita alallamme on? Yleensä melko vaatimattomia – iloitaan jos saadaan…

BIG DATA pohdiskelua

Big Datasta viriää nykyään runsaasti keskustelua. Meitä(kin) pyydetään palavereihin kertomaan asiasta näkemyksemme. Muutamat näistä tapaamisista ovat alkaneet suoralla kysymyksellä – mikä Big Data ratkaisu meidän pitäisi hankkia? Tämä siis ilman, että asiaan olisi liitetty taustatietoja, kuten syitä, tarpeita ja tavoitteita ko. ratkaisulle. Tilanne on vastaava kuin kadulla tulisi vastaan random-tyyppi (kuten nuoriso sen ilmaisee), joka…

Elisa, virtahepo ja tunkki

Osa Elisa viihteen omistajista todennäköisesti jo arvelee tietävänsä mistä tässä kirjoituksessa on kyse. Prediktiivistä analytiikkaa sekin vaikka laskinta ei tarvita. Kokonaispointtina kuitenkin on asiakasanalytiikka ja maalaisjärjen käyttö. Mennäänpä asiaan. Olen ollut Elisan henkilöasiakas pitkään, aina Radiolinjan ajoista saakka. Kolmisen vuotta sitten muutettiin uuteen kotiin ja hankittiin Elisa viihde – paketti. Se sisältää mm. netin, digiboxin…

Yhteydenotto

Mikäli olet kiinnostunut yrityskohtaisista palveluista tai sinulla kysyttävää palvelujemme sisällöstä, niin ota yhteyttä oheisella lomakkeella tai soita Mikalle numeroon 040 845 8432.