Tarinat kulissien takaa

Asiantuntijamme avautuvat

Kategoria: Big Data

Voiko tekoälyä soveltaa tietovarastointiin?

Kävin toukokuussa Prosessipäivillä höpisemässä tietovarastoinnin ja tekoälyn/koneoppimisen yhteydestä. Nyt kun aihe on monella suunnalla aktiivinen, kirjoittelin siitä myös oman bloginsa. Ajatuksena oli herätellä yleisöä pohtimaan ensinnäkin tekoälyn ja tietovarastoinnin nykytilaa, mutta ennen kaikkea mihin näitä kahta voisi yhdessä soveltaa. Alla varsinainen esitys sekä muutamia käyttötapauksia ja sovelluskohteita. Ei syvennytä tässä kirjoituksessa tekoälyyn tai moderniin tietovarastointiarkkitehtuuriin,aaa

Tekoäly tulee – oletko valmis?

Tekoälystä on kirjoitettu viime aikoina todella paljon. Oikeastaan ei mene päivääkään ilman uutta tekoälyuutista. Kuulemma Slushissakin sijoittajien mielenkiinto kohdistui erityisesti tälle osa-alueelle. Erilaisia hypejä tulee ja menee, mutta tällä kertaa uskon, että kyse on enemmästä.  Asiasta joka muuttaa maailmaa vielä radikaalisti. Vaikka kehitystyö on kestänyt vuosikymmeniä, niin mielestäni ollaan edelleen alkutekijöissä – samassa tilanteessa kuin autoteollisuusaaa

Hyvä konsultti tuo turvaa eikä lisää asiakkaan pelkoa

IT-ala on pullollaan teknistä jargonia. On jos jonkinmoista softaa, alustaa, platformia, tekniikka… Kehitys kehittyy huimalla vauhdilla. On vaikea pysyä mukana. Alkaa pelottaa.

Analytiikka-algoritmi, joka laskee vakuutusmaksusi määrän lähikaupan olut-ostosten perusteella

Louhia on mukana vielä salaisessa big data IoT –hankkeessa, jossa yhdistetään vähittäiskauppojen asiakkaiden kuittidataa ja samojen asiakkaiden vakuutustietoja. Terveysasiantuntijoiden mukaan korkea alkoholin kulutus korreloi selvästi heikomman terveydentilan ja ennenaikaisen eläköitymisen kanssa. Onkin epäreilua, että terveiden elämäntapojen noudattajat joutuvat maksamaan samansuuruisia vakuutusmaksuja kuin holtittomimmin elävät.

Kevään 2015 analytiikkakoulutuksia

Järjestämme yhdessä Ari Hovin kanssa keväällä kaksi edistyneen analytiikan kurssia. Joten jos syväoppiminen, prediktiivinen analytiikka, data mining ja kaikki mikä näihin liittyy on sinulle ajankohtaista, suosittelen osallistumaan.

Vikaantumisen ennustaminen teollisuudessa ja vaadittava datan määrä

Teimme vuosi sitten teollisuusyritykselle vikaantumisen ennustamiseen liittyvän proof-of-conceptin (POC). Tehtävänämme oli osoittaa, että analytiikan menetelmin voimme ennakoida tuotteiden vikaantumista tuotantoprosessissa. Löytämällä vialliset tuotteet hyvissä ajoin tuotantoprosessin alkuvaiheessa, säästettäisiin isoja summia rahaa ja aikaa sekä parannettaisiin laatua. Löysimme vikaantumista implikoivat eli ennustavat tekijät ja POC onnistui. Osoitimme, että tiedon louhinnan menetelmin vikaantuvat tuotteet voidaan löytää ennakkoon jaaaa

Ennuste vuodelle 2015: mitä tapahtuu analytiikan ja tietovaraston saralla

Mitä tapahtuu liiketoiminta-analytiikan, tietovarastoinnin ja raportoinnin saralla vuonna 2015? Heitetään villi arvaus, jossa on taustalla vähän faktaa, paljon markkinatuntemusta ja ripaus markkinointiakin.

Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä

Bandwagoniksi sanotaan ilmiötä kun väki lähtee mukaan johonkin hassutukseen ihan vain sen vuoksi kun muutkin ovat mukana. “As more people come to believe in something, others also ”hop on the bandwagon” regardless of the underlying evidence.” Eli vaikka mitään järkiperäistä syytä ei olisi tarjolla, lähdetään mukaan huutoon. Ettei jäädä ulkopuoliseksi tai mistään paitsi. Ihan varmuuden vuoksi.aaa

Kivellä asiakasta naamaan

Karhunpalvelus on sanonta, joka juontaa juurensa ranskalaisen runoilijan, La Fontainen, eläinsaduista. Alkuperäisen tarinan mukaan hyväntahtoinen karhu halusi auttaa puutarhuria hätistämällä kärpäsen hänen nenältään kivenmurikalla. IT-alalla tehdään paljon karhunpalveluksia. Näennäisen hyväntahtoisesti halutaan auttaa asiakasta hänen ongelmassaan, tarjoamalla ratkaisuksi järeää murikkaa päin pläsiä. Esimerkkejä alamme ajankohtaisista karhunpalveluksista: myyjä ehdottaa sinulle tietokannaksi +500k€ hintaista Netezzaa tai muuta appliance-ratkaisuaaaa

BIG DATA pohdiskelua

Big Datasta viriää nykyään runsaasti keskustelua. Meitä(kin) pyydetään palavereihin kertomaan asiasta näkemyksemme. Muutamat näistä tapaamisista ovat alkaneet suoralla kysymyksellä – mikä Big Data ratkaisu meidän pitäisi hankkia? Tämä siis ilman, että asiaan olisi liitetty taustatietoja, kuten syitä, tarpeita ja tavoitteita ko. ratkaisulle. Tilanne on vastaava kuin kadulla tulisi vastaan random-tyyppi (kuten nuoriso sen ilmaisee), jokaaaa

Yhteydenotto

Mikäli olet kiinnostunut yrityskohtaisista palveluista tai sinulla kysyttävää palvelujemme sisällöstä, niin ota yhteyttä oheisella lomakkeella tai soita Mikalle numeroon 040 845 8432.