Tarinat kulissien takaa

Asiantuntijamme avautuvat

Kategoria: Konsultointi

Krapula-aamun päätös ei kestä pitkään

Sunnuntaiaamun krapulamorkkiksessa tehty päätös muuttaa suuntaa, alkaa kuntoilemaan ja elämään terveellisesti ei kanna pitkään. Maanantaina hikoillaan viikonlopun synnit pois kuntosalilla. Tiistaina morkkiksen selkä alkaa taittumaan ja keskiviikkona suunnitellaan jo uusia koiruuksia. Silloin alkuviikolla hankittu elinikäinen kuntosalijäsenyys heitetään roskiin ja ostoskanavasta tilattu monitoimilaitteisto siirretään varastoon leipäkoneen ja thighmasterin viereen. Elämänmuutos, kulttuurinmuutos ei tapahdu päivässä. Sitä ei…

Mistä meidät muistetaan?

Viime viikolla kirjoitin Meksikon mahtavista lomakohteista. Jäin näin kiitospäivän kynnyksellä miettimään erästä yksityiskohtaa reissussa. Törmäsimme nimittäin maan pääkaupungin, Meksiko Cityn, pääaukiolla eli Zócalolla erääseen jo edesmenneeseen suomalaiseen. Tuossa maailman yhdessä suurimmassa kaupungissa, aivan ytimessä paraatipaikalla oli jonkinlainen kunnianosoitus suurelle suomalaiselle. Ketä meksikolaiset kunnioittivat isoilla plakaateilla ja valtavilla valokuvilla torin laidalla? Kuka oli jäänyt heidän sydämiin? Kuuluisa arkkitehti…

Super Food with Super People

“Oh it was just amazing beach and the food – just super. Super food with awesome view on the amazing beach with perfect beautiful super people.” Olin Meksikossa viettämässä yrittäjien ammattiliiton suomasta 3 kuukauden vuosilomasta ensimmäistä kuukautta. Juttelin jenkkipariskunnan kanssa lähialueista, ravintoloista ja rannoista eli missä kannattaisi piipahtaa. Ymmärsin siinä rupatellessa, että Agricola ja kumppanit olivat…

Paljonko tietovarasto maksaa?

Pari vuotta sitten saimme tarjouspyynnön energia-alan tietovarastohankkeen toteutuksesta. Projektista oli tehty oikeaoppisesti esimäärittely, mutta sen oli tehnyt yritys, joka ei ollut koskaan tietovarastoa nähnytkään. Asiakkaalle oli iskostettu päähän ajatus, että tietovarasto on kaupan hyllyltä ostettava tuote, joka otetaan käyttöön plug ’n’ play –tyylisesti päivässä. Tietovaraston määrittely, suunnittelu, toteutus ja testaus oli tarkoitus toteuttaa alle kuukaudessa. Olin…

BI-miehet pilvessä

Yritysten siirtäessä järjestelmiään yhä enenevissä määrin pilveen, aletaan pikku hiljaa törmäämään ongelmiin raportoinnin kanssa. Raportoinnin haasteet pilvessä olevien järjestelmien kanssa ovat aivan samankaltaisia kuin tehtaan lattialla olevissa järjestelmissäkin. Esimerkiksi: Raportoinnissa pitää yhdistellä dataa useammasta eri järjestelmästä (ERP, CRM, kassajärjestelmä, varastonhallinta jne) Konsernin eri yritysten dataa pitää yhdistellä Dataa pitää jalostaa jotta yritykselle tärkeät numerot saadaan raportointiin Tietoja täytyy…

Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä

Bandwagoniksi sanotaan ilmiötä kun väki lähtee mukaan johonkin hassutukseen ihan vain sen vuoksi kun muutkin ovat mukana. “As more people come to believe in something, others also ”hop on the bandwagon” regardless of the underlying evidence.” Eli vaikka mitään järkiperäistä syytä ei olisi tarjolla, lähdetään mukaan huutoon. Ettei jäädä ulkopuoliseksi tai mistään paitsi. Ihan varmuuden vuoksi….

Work your ass off

Alkuillasta Arnold S. piti puheen Nordic Business foorumilla. Se ei ollut mikä tahansa puhe, vaan Arnold antoi viisi ohjetta, joilla menestys on taattu. Ensimmäistä kertaa nämä ohjeet tulevat sovellettuina tietovarasto-, big data- ja analytiikkahankkeisiin. Muistakaa, että näillä ei voi epäonnistua. 1. Find your vision Millaisia visioita alallamme on? Yleensä melko vaatimattomia – iloitaan jos saadaan…

Lisää tehoja Microsoft-tietovarastokehitykseen uunituoreilla komponenteilla

Microsoftilta on pitkään odoteltu Integration Service:en palikoita, jotka helpottaisivat tietovaraston rakentamista. Verrattuna muihin vastaaviin ETL-välineisiin (eli välineisiin, jolla rakennetaan tietovarastoja), on tähän asti kaikki pitänyt kasata enemmän tai vähemmän manuaalisesti.

Kivellä asiakasta naamaan

Karhunpalvelus on sanonta, joka juontaa juurensa ranskalaisen runoilijan, La Fontainen, eläinsaduista. Alkuperäisen tarinan mukaan hyväntahtoinen karhu halusi auttaa puutarhuria hätistämällä kärpäsen hänen nenältään kivenmurikalla. IT-alalla tehdään paljon karhunpalveluksia. Näennäisen hyväntahtoisesti halutaan auttaa asiakasta hänen ongelmassaan, tarjoamalla ratkaisuksi järeää murikkaa päin pläsiä. Esimerkkejä alamme ajankohtaisista karhunpalveluksista: myyjä ehdottaa sinulle tietokannaksi +500k€ hintaista Netezzaa tai muuta appliance-ratkaisua…

Hei, se oli minun moka. Otan vastuun koko hommasta.

”Tavaratalokonserni Stockmannilla ei olla tyytyväisiä viime vuoden tulokseen. ….Hänen mukaansa ongelmien syy on markkinatilanteessa: kun talous ja ostovoima eivät kasva, kuluttajien luottamus talouteen on kehnoa ja  ostaminen vähenee.” Stockmann konsernin toimitusjohtaja Hannu Penttilä Taloussanomat 13.2.2014 ****************** ”Koko vuoden 2013 osalta liikevaihtoa kertyi 2 400,3 miljoonaa euroa, ja toiminnallinen liiketulos oli 4,8 miljoonaa euroa tappiolla. Syiksi…

Yhteydenotto

Mikäli olet kiinnostunut yrityskohtaisista palveluista tai sinulla kysyttävää palvelujemme sisällöstä, niin ota yhteyttä oheisella lomakkeella tai soita Mikalle numeroon 040 845 8432.