Ville Niemijärvi

Louhian virallinen pätijä ja miellyttäjä

Olen työskennellyt tiedolla johtamisen, tietovarastoinnin ja analytiikan parissa nyt 14 vuotta, joista 8 vuotta yrittäjänä.

Suomen isoimmat tietovarasto- ja raportointihankkeet on koluttu läpi, hankepäällikkönä, projektipäällikkönä, arkkitehtinä, määrittelijänä, raportinvääntäjänä, kahvinkeittäjänä, salarakastajana…

Vahvuutenani on kokonaisvaltainen ymmärrys tiedolla johtamisesta ja kyky puhua asiakkaan kieltä. Kun aloitin opiskelut ATK:n parissa joskus -70 luvulla, sammutin tietokoneen vetämällä töpselin irti seinästä. Tietotaidot ovat siitä vähän petraantuneet mutta edelleen ote on aika käytännönläheinen ja jalat maassa.

Yhtenä päivänä on kädet akselirasvassa tietovarastolatauksia rakentaessa, toisena suunnitellaan yrityksen tiedolla johtamisen strategiaa johtoryhmän kanssa. Kolmantena luodaan asiakkaalle uutta liiketoimintaa koneoppimisen ja ennakoivan analytiikan ympärille.

Uuden liiketoiminnan luominen – tai nykyisen pelastaminen

Uuden liiketoiminnan rakentaminen yrityksen tiedon ympärille analytiikan avulla on yksi suurimmista kiinnostuksen kohteista. Koska siellä pystymme tekemään asiakkaalle rahaa.

Näen, että data science ei tule breikkaamaan markkinoilla samanlaisena tekemisenä kuin tietovarastointi tai raportointi aikanaan. Konsultit lapioimassa bulkkiraportteja dollarin kuvat silmissä kuukaudesta toiseen? Ei vaikka se konsulteille maistuisikin.

Data science tullaan viemään sinne missä liiketoimintaongelma on. Missä päätöksenteko tapahtuu. Osaksi prosessia. Tätä olen ollut toteuttamassa parille asiakkaalle, upotettu analytiikka osaksi liiketoimintaprosessia, johon usein liittyy sovelluskehitystä perinteisen tilastollisen mallintamisen lisäksi.

Oppia kalloon

Järjestän useita koulutuksia analytiikan ja business intelligencen tiimoilta, mm. Talentum Eventsillä suosittuja Asiakkuuksien johtaminen analytiikan avulla sekä Business Intelligence -työvälineet kursseja.

Olen kiertänyt aikanaan puoli Eurooppaa IBM Cognosta kouluttaessa joten kansainväliset hankkeet eivät ole vieraita.

Teen myös kotikäyntejä.

Brändin rakentaja ilman mitään hajua markkinoinnista

Joku lapsuuden trauma on aiheuttanut suuren pätemisen ja miellyttämisen tarpeen. Siksi kait tulen hyvin juttuun asiakkaiden kanssa.

Toisaalta kaivan verta nenästä ja rehellinen ja suulas kieli aiheuttaa joskus ongelmia kilpailijoiden ja IT-toimittajien parissa. Yksi IT-toimittaja koitti lahjoa kesken kilpailutuksen. Osa on koittanut ostaa hiljaiseksi. Laaja osaaminen, tarkkaavaiset silmät, rehti mieli ja sanomisen pakko on auttanut kuitenkin luomaan yhden Suomen suosituimmista tiedolla johtamisen ja analytiikan blogeista.

Sisältömarkkinointi ja brändin rakentaminen on mielekästä puuhaa vaikka en tajua sitä juuri mitään. Kunhan kirjoittelen.

Vapaa-aika?

Vapaa-ajan menetin muutama vuosi sitten kahden ihanan tenavan myötä. En valita.

Silloin kun sitä oli, saatoin pelata ja organisoida Suomen kovatasoisinta Keski-Suomen Koripalloliigaa, järjestää Pohjoismaiden isoimmat Jyväsjärvi Triathlon -kisat tai nauttia punaviinistä ja hyvistä kirjoista. Nyt näistä on jäljellä lähinnä punaviini.

Yhteydenotto

Mikäli olet kiinnostunut yrityskohtaisista palveluista tai sinulla kysyttävää palvelujemme sisällöstä, niin ota yhteyttä oheisella lomakkeella tai soita Mikalle numeroon 040 845 8432.